maanantai 24. toukokuuta 2010

Tappajahai, koiranpissaa ja kipeä selkä




Viikonloppu meni tappajahai elokuvia katsellessa. Ja hyttysten puremia hoitaessa. Olin unohtanut kuinka hyttysten puremat kutiavat. Yritän olla raapimatta itseäni, mutta vaikeata se on. Tuntuu että joka paikka syyhyää. Katselen tappajahain joka vuosi monta kertaa. Siitä on tullut yksi lempi elokuvistani. Näin sen ensimmäisen kerran 3-4 vanhana kun isä jäi vahtimaan meitä äidin mentäessä teatteriin ja sanottuaan että katsoisi minun ja veljeni kanssa jonkin elokuvan. Niinpä isäni päätti että tappajahai on kiva katsella minun ja 6-vuotiaan veljeni kanssa. Fiksua sain siitä todella pahan fobian. En meinannut uskaltaa mennä vessan pöntölle edes asioilleni, koska olin aivan varma että hai tulee ja purasee minua pyllystä. Vaikka pelkään niitä, silti ne kiehtovat minua suuresti. Voitte muuten uskoa että äitini oli aikas kiukkunen isäni elokuva valinnasta. :)

Viikonloppuuni kuului myös vähemmän mieluisa tapaus. Joku nuorista Chihuistani meni ja pissasi sänkyni. Itkua vääntäen sitten pistin peiton ja aluspatjan pesuun. Pari yötä tulikin nukuttua sitten kovalla rungolla ja pussilakana peittona. Ja aamulla oli selkä ja niskat kipeenä. Nyt on sit makuuhuoneen ovi kiinni. Koska vainoharhaisena pelkään että pissaus toistuu. Joku on mennyt sänkyyni kun en ole katsomassa perään. Sänkyyni meinaan ei saa mennä. Se on minun pyhättöni ja koira vapaa. Oliko kenties protesti sääntöjäni kohtaan? Toivottavasti ei toistu. En todellakaan halua taas nukkua kovalla patjalla.

Tässä kuvassa on aina ollut sitä jotain. :)


Muutama kuva vielä universal studiolta. Missä kävin muutama vuosi sitten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti